Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Mon, 24 Sep 2018 08:31:43 +0300 fi Ykkösketjuun työläisiä riistämällä http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261462-ykkosketjuun-tyolaisia-riistamalla
Ykkösketjuun kampanjassa, jossa yritykset, järjestöt ja ammattiliitot ajavat Suomeen yritysvastuulakia on mukana sellaisia yrityksiä, jotka käyttävät härskisti hyväksi nuoria työntekijöitä, asettavat heidät todella vaikeaan työmarkkina-asemaan nollasopimuksilla tai vuokrattuina ihmisinä. Maksavat heille törkeästi alipalkkaa ja katsovat läpi sormien kun heille kuuluvat lailliset oikeudet jätetään toteuttamatta.

Olen kamppaillut oman ja työkavereideni puolesta palvelualoilla jo lähes 10-vuotta katsoen sitä miten vuodesta toiseen annetaan saman menon jatkua. Joskus syynä oli se, että nämä ihmiset ovat niin marginaalinen ongelma, joskus syy oli se, että nämä ihmiset itse haluavat tällaisen epävarman aseman työmarkkinoilla mutta todellinen syy taitaa olla se, että liian moni hyötyy siitä, että meillä on hyväksikäytettävä porukka työmarkkinoilla.

Olemme juuri käyneet tes-neuvottelukierroksen myös palvelualoilla ja edelleen palkat ja työehdot on täysin riittämättömät. MIkäli nämä yritykset haluavat osoittaa vastuullisuuttaan, olisivat ne voineet osoittaa sen konkreettisilla työehtosopimuskirjauksilla (parannuksilla). Osa näistä yrityksistä on myös ollut merkittävinä hyötyjinä 2015 alkaneesta Sipilän hallituspolitiikan työntekijöiden historiallisista alistamistoimista. Läpi meni mm. kiky, aktiivimalli, lomarahojen leikkaukset, koeajan pidennys.

Kotipizza julkaisi satiirisen työpaikkailmoituksen, jonka oli tarkoitus olla niin röyhkeä, että siitä huomaa kyseessä olevan satiiri? Näiden franchising yrityksien on helppo luoda ja osallistua tällaisiin kampanjoihin, sillä ne eivät kanna minkäänlaista vastuuta yrittäjiensä toiminnasta, joka ilmenee myös Ylen teettämästä selvityksestä. Valitettavasti omat fiilikseni vaelsivat sen työpaikkailmoituksen myötä niihin kaikkiin yhtä törkeisiin tilanteisiin mitä olen ravintola-alalla kohdannut. Ei naurattanut lainkaan, enkä kokenut, että näillä ravintola-alan yrittäjillä olisi nyt oikeus tällaisen kampanjan suomaan kasvojen puhdistukseen.

Rakkaudella Mira-Veera Auer, PAMin valtuuston jäsen

0

4 http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261462-ykkosketjuun-tyolaisia-riistamalla#comments Kiky Palvelualat Työehtosopimus Työelämä Ykkösketjuun Mon, 24 Sep 2018 05:31:43 +0000 Mira-Veera Auer http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261462-ykkosketjuun-tyolaisia-riistamalla
Heka jatkaa yhtiön hallintaa epädemokraattisin ottein http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260890-heka-jatkaa-yhtion-hallintaa-epademokraattisin-ottein

Aloin valmistella kesällä vuoden 2018 asukaskokousta. Koska edellisenä vuonna oli valittu asukkaiden edustajat vuodeksi Heka Oy:n hallitukseen, tulisi siis hallitusehdokkaiden valinta taas laittaa asialistalle. Otin asian esille VNK:ssa (vuokralaisneuvottelukunnassa), jossa minulle suureksi hämmästyksekseni kerrottiin, ettei valintoja tehtäisi tänä vuonna sillä edustajien toimikautta oli päätetty jatkaa kaksivuotiseksi Heka Oy:n yhtiökokouksen päätöksellä.

Asukkailla on oikeus nimetä ehdokkaita asukaskokouksissaan Heka Oy:n hallitukseen. Näin sanoo, laki yhteishallinnosta vuokrataloissa. Nyt kaupunkilaisten omistama Heka Oy käyttää valtaansa täysin epädemokraattisten toimintamallien ylläpitoon ja valituttaa yhtiökokouksessa asukasedustajat toiselle vuodelle.

Vuosi sitten asukkaille esiteltiin ehdokkaat edustajiksi hallitukseen ja asukkaat nimesivät syksyn sääntömääräisissä asukaskokouksissa ehdokkaansa seuraavalle vuodelle. Heka Oy:n asukasedustajat hallitukseen valittiin VNK:n kokouksessa 8.1.2018 kaudelle, joka kestää 1.5.2018-30.4.2019.

(https://www.hekalaiset.fi/@Bin/2175431/vuokralaisneuvottelukunta_p%C3%B6...)

Nyt näyttää siltä, että Hekan yhtiökokous kävelee asukkaiden yli ja potkii vielä tomut päälle.

Asiasta oli kuulemma kerrottu asukasedustajille 2018 keväällä, jolloin en ollut vielä VNK:ssa asukkaita edustamassa enkä ymmärrä miksi tätä ei kukaan ole kyseenalaistanut? Pidin tällaista menettelyä kummallisena sillä vaikuttaa siltä, että asukkaiden valta valita edustajansa on ohitettu täysin. Miksi asukkailta on viety päätöksentekovalta näin merkittävässä kysymyksessä.

Hekan yhtiökokous nyt siis kävelee asukasdemokratian ja lain ylitse. Lain mukaan asukkaat ehdottavat edustajansa Hekan hallitukseen - ei yhtiökokous.

Talotoimikunnan puheenjohtaja, Vuokralaistoimikunnan varapuheenjohtaja, Jakomäki

(https://www.hekalaiset.fi/@Bin/2175431/vuokralaisneuvottelukunta_p%C3%B6yt%C3%A4kirja_1_2018_080118_liitteineen_netti.pdf)

Nyt näyttää siltä, että Hekan yhtiökokous kävelee asukkaiden yli ja potkii vielä tomut päälle.

Asiasta oli kuulemma kerrottu asukasedustajille 2018 keväällä, jolloin en ollut vielä VNK:ssa asukkaita edustamassa enkä ymmärrä miksi tätä ei kukaan ole kyseenalaistanut? Pidin tällaista menettelyä kummallisena sillä vaikuttaa siltä, että asukkaiden valta valita edustajansa on ohitettu täysin. Miksi asukkailta on viety päätöksentekovalta näin merkittävässä kysymyksessä.

Hekan yhtiökokous nyt siis kävelee asukasdemokratian ja lain ylitse. Lain mukaan asukkaat ehdottavat edustajansa Hekan hallitukseen - ei yhtiökokous.

Talotoimikunnan puheenjohtaja, Vuokralaistoimikunnan varapuheenjohtaja, Jakomäki

1 http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260890-heka-jatkaa-yhtion-hallintaa-epademokraattisin-ottein#comments Wed, 12 Sep 2018 15:35:21 +0000 Mira-Veera Auer http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260890-heka-jatkaa-yhtion-hallintaa-epademokraattisin-ottein
Voivatko asukkaat vaikuttaa Hekassa http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259887-voivatko-asukkaat-vaikuttaa-hekassa
Asukkaat kertovat, että mahdollisuudet ovat huonot - se on vaikeaa ja hidasta.

Kaikkien talotoimikuntien pitäisi nyt mielestäni hylätä Hekan esittämä talousarvio, johon sisältyy myös uuden vuokranmääritysmallin hyväksyminen.

Olen kyseenalaistanut Helsingin kaupungin asunnot Oy:n eli Hekan uuden vuokranmääritysmallin oikeudenmukaisuuden, jossa pisteytetään vuokra-asuntoja niiden kunnon ja sijannin mukaan ja jaetaan vuokrakustannuksia markkinavuokriin vertaamalla. Mikäli Hekan pohjatiedot tässä määrittelyssä olisivat oikeita vuokranmääritys saattaisi viedä vuokrien määritystä oikeaan suuntaan mutta nyt käsittelyssä olevalla mallilla taloja ei tulla määrittelemään oikein ja läpinäkyvästi.

Kerroin, ettei Heka ole korjannut edes talojen teknisiä ikiä oikeiksi eli sitä osuutta, jolla kutakin taloa pisteytetään vuokranmäärityksessä. ((http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259347-hekan-kohtuullisuus-on-kohtuutonta)

Blogin myötä sain yhteydenottoja eri medioista vuokranmäärityksestä ja ne ilmeisesti kysyivät samaa Hekasta sillä  kirjoitukseni jälkeen alkoi Hekan johtoakin kiinnostamaan asukkaiden kritiikki. Tässä mennään nyt kuitenkin kummallisessa järjestyksessä asukasdemokratian kannalta. Meidän asukkaiden lausuntoja virheellisistä tiedoista ei ole vuoden reklamoinnin aikana noteerattu mutta heti kun valtakunnallinen media kysyy asiasta, virheelliset tiedot halutaan korjata. Heka ilmoittaa korjaavansa tiedot meidän yksiköiden osalta Jakomäessä. Korjaako se muualla kaupungissa vastaavat virheet? Tästä voinee olla yhteydessä suoraan Hekan johtoon.

Jakomäen alueen vuokralaistoimikunta kokoontui 21.8.2018  käsittelemään talousarviomateriaalia ja suhtautui yksimielisen kriittisesti esitettyyn vuokranmääritysmalliin. Hekan arvotuksessa alueemme on yksiselitteisen liian korkealle määritelty eikä markkina-arvoihin vertaamisen perusteita ole tuotu avoimesti ja läpinäkyvästi asukkaiden tietoon.

Mielestäni siirtymävaiheeseen otetut loivennusmallit, joilla vuokrankorotukset tai hienoiset laskut saadaan näyttämään talousarviomateriaalissa hyvin maltillisilta, ovat vaarallinen tie hyväksyttäväksi kun pohjatiedot ovat näin virheellisiä ja läpinäkymättömiä. Tästä Jakomäen tapauksesta voi jo päätellä, että vuokrien määrittelyssä liikutaan niin huterilla pohjatiedoilla, ettei kaupunkilaisten vuokria voi asettaa tällaisen perustan päälle. Vuokrien määrittelyn pitää tapahtua oikeudenmukaisesti ja laillisesti. Hekan pitää noudattaa vuokranmäärittelyssään omakustanneperusteisuutta eikä se voi tuottaa voittoa. Ymmärrän, että median kiinnostuessa virheellisistä vuokranmäärityksistä alkaa myös Hekaa motivoida taulukoiden kuntoon laittaminen mutta noin noin 90 000 Helsingin kaupungin asukkaan vuokranmääritys ei voi olla kiinni siitä, että millä tavalla media kulloinkin huomioi virheelliset perustiedot taulukoissa.

Seuraavaksi toivon, että Heka avaa perusteet uudessa vuokranmääritysmallissaan alueiden arvottamiseen markkinavuokriin perustuen sekä millaisesta aineistosta se arvo on saatu? Edelleen Jakomäki keikkuu korkealla arvotuksessa, vaikkei Jakomäessä edes juuri ole yksityistä vuokra-asuntokantaa, jonka perusteella markkinavuokra-arvo olisi voitu määritellä esitetyllä tavalla vaan lähinnä Hekan omia asuntoja. Ehkä saamme joitain vastauksia ja kommentteja median välityksellä jatkossakin. Kommunikointi voisi tosin tapahtua myös helpommin. Hekan edustajat voisivat reilusti avata vuokranmäärittelynsä periaatteet ja lukea asukkaiden toimittamat lausunnot huolellisesti.

Rakkaudella Mira-Veera Auer, asukas lähiöstä

4 http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259887-voivatko-asukkaat-vaikuttaa-hekassa#comments Heka Thu, 23 Aug 2018 07:42:07 +0000 Mira-Veera Auer http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259887-voivatko-asukkaat-vaikuttaa-hekassa
Hekan kohtuullisuus on kohtuutonta http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259347-hekan-kohtuullisuus-on-kohtuutonta
Helsingin kaupungin asunnot Oy sitoo alueiden vuokran korotukset ensi vuoden alusta alkaen kahteen perusteeseen, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Ensinnäkin alueet arvotetaan keskenään markkinavuokriin verraten ja toinen peruste on asuntojen kunto, korjaukset, sijainti ja varustelut.

Millainen alueen arvo markkinavuokriin vertaamalla saadaan kun Jakomäen alueelle ei ole useista pyynnöistä huolimatta saatu Hekalta vastausta siihen, että mitä kohteita Jakomäen alueen vertailuvuokraan on käytetty ja millainen määrä näitä kohteita on? Miten tällä tavalla saadaan realistinen vertailuluku muihin alueisiin verrattuna kun näyttää, että tämä vertailuluku ei ota lainkaan huomioon asuntomassaa mihin vertailu tapahtuu. Tämä sillä perusteella, että Jakomäki näyttää olevan nostettu kantakaupungin monen arvoalueen rinnalle kun samaan aikaan tiedetään, ettei Jakomäessä ole sellaista infraa, jolla vuokrien hintataso nousisi ihan arvoalueiden tasolle. Jakomäki on myös jatkossakin sidottu näiden markkinavuokrien perusteella joihinkin meille perustelemattomiin yksityisiin markkinahintoihin ja olemme jatkossakin näiden epäselväksi jääneiden markkinavuokrien perusteella muihin alueisiin verrattain arvokas alue.

Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö kehui Helsingin Sanomissa lauantaina 11.8. pisteytys järjestelmää: “HUONEISTOJEN arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa, onko kylpyhuone ja keittiö uusittu ja onko parveke lasitettu. Joka ikinen talo on käyty läpi”, Närö vakuutti. Hänen mukaansa valmistelijat ja asukkaiden edustajat kiersivät viime kesänä kaikki 500 kohdetta eli taloja, jotta vuokrien pisteytys olisi yhdenmukainen.

(https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005787614.html?share=164c911532dca8a8a41f7ccccb0213ed)

Epäilen Närön tietoja vahvasti mikäli joka ikisen talon läpikäynnillä viitataan virheellisiin taulukoihin peruskorjauksista ja niihin muutamiin viikkoihin, jolloin me asukastoimijoina tarkistimme talojen tietoja, joiden pitäisi olla jo ajan tasalla Hekalla.

Astelin ensimmäisen kerran alkuvuodesta Jakomäen Heka-asuntojen taloyhtiöiden puheenjohtajien kokoukseen. Paikalla oli Hekan edustajia esittelemässä seuraavana vuonna käyttöön otettavaa uutta vuokrantasausmallia.

Meille ryhdyttin  esittelemään aineistoa, jossa vuokran määrityksessä otettaisiin huomioon asunnon kunto, varustelu ja sijainti. Kuvashow eteni ja tultiin siihen osuuteen mikä jäisi meidän talotoimikuntien tehtäväksi muutaman viikon päästä. Olin läppäri auki näppäimet valmiina sauhuamaan sillä tiesin, että minun on oltava erityisen skarppina koska olin vasta muuttanut Hekalle Jakomäkeen ja tullut myös valituksi Helsingin suurimman Hekan yksikön puheenjohtajaksi. Ennakolta olin kuullut kirjavista vuokrankorotusten käytännöistä, joilla oli perusteltu paitsi alueemme vuokrankorotuksia niin myös yksikkömme verrattain kalliita neliöhintoja.

Suureksi yllätyksekseni Hekan edustaja alkoi käydä läpi sitä miten meidän asukastoimijoiden tuleekin käydä läpi muutamassa viikossa Hekan lähettämät pohjamateriaalit varustelutasosta eli ovatko heidän papereissa olevat merkinnät oikein - millaisia kylpyhuoneita on, onko hissejä, koska on tehty peruskorjaukset jne. Nostin käden ja odotin maltillisesti kunnes saan puheenvuoron. Kysyin, että eikö Hekalla ole itsellään tietoa, että millaisia kylpyhuoneremontteja meidän yksikössämme on tehty ja onko niissä hissit. Tai eikö Hekalla ole ajantasaista taulukkoa siitä milloin mikäkin talo on peruskorjattu? Totesin vielä, että melkoisen homman heittävät meille asukastoimijoille, kun esimerkiksi meidän yksikössä on 557 asuntoa joiden tietojen tulisi nyt olla oikein, jotta he saavat realistiset pisteet yksiköllemme vuokrankorotusmalliin.

Kysyin uudelleen ja katsoin muita toimijoita kauhuissani, että mitä tämä oikein on! Eihän tällaista uutta vuokrankorotusmallia voi hyväksyä näin heikoilla pohjatiedoilla. Samaan aikaan alkoivat selvitä Hekan suunnitelmat siitä, että vuokrat paitsi sidottaisiin näihin hyvin huterasti valmisteltuihin pisteytystaulukoihin niin alueet myös arvotettaisiin verraten alueen yksityiseen asuntokantaan. Siis verrattaisiin markkinavuokriin.

Jakomäki oli jostain kumman syystä arvotettu todella arvokkaaksi alueeksi monien kantakaupungin alueiden kanssa. Selvitin, että Jakomäen neliöarvoksi oli hinnoiteltu noin 18€ neliö kun tilastokeskuksen arvotus on 13€ neliö. Tämä on yksi Hekan uudessa vuokranmäärityksessä nyt lukkoon lyötävä asia, joka tulee määrittämään myös jatkossa mille tasolle vuokrat asetetaan Jakomäessä. Jakomäessä ei ole sellaista infraa minkä pitäisi nostaa sen alueellinen markkina-arvo näin korkealle Hekan vertailu taulukoinnissa. Korjaukset ja asuntojen ns. pisteytykset tietenkin muuttuvat sitä mukaan kun korjauksia tehdään, mutta tämä alueen arvo ollaan lyömässä lukkoon.

Pisteytys voisi olla yksi oikeudenmukainen elementti vuokraa määrittäessä - mikäli se tehtäisiin oikein. Meidän yksikössämme on ehkä 15% asunnoista peruskorjattu vuonna 2015 ja loput on korjattu 14-15 vuotta aiemmin. Silti meidän lukuisista huomautuksistamme huolimatta, Hekan kaikissa taulukoissa yksikkömme peruskorjausvuosi on 2015.

Alueen toinen iso yksikkö, on myös arvoitettu parin talon peruskorjausiällä, jolloin yli kymmenenkin vuotta vanhempien talojen asukkaat nyt maksavat näiden pisteytysten perusteella liikaa.

Edes tällaista yksinkertaista asiaa ei ole saatu korjattua Hekan määrityksiin. Asukkailta pyydetään lausuntoja vuokriin ja meidän kanssa käydään ns.dialogia sen vuoksi, että laki sitä edellyttää. Kyseenalaistan kuitenkin Hekan, siis Helsingin kaupungin 100% omistaman yhtiön toiminnan, koska selvästikään tässä ei toteudu asukastoimijoiden kuuleminen kuin näennäisesti.

Tänä vuonna Hekan vuokria ei vielä nosteta kovin paljon, koska uusi järjestelmä ei tule heti käyttöön sellaisenaan vaan siihen siirrytään asteittain.  Siirtymäkauden aikana vuokrankorotuksiin tehdään loivennuksia, jotka tasoittavat eniten nousevia vuokria näin siirtymävaiheessa. Ensimmäiseksi: alueen keskivuokra ei voi nousta 5% enempää ja toiseksi minkään taloyhtiön keskivuokra ei voi nousta enemmän kuin 10%.

Mikäli tämä vuokrankorotusmalli nyt menee läpi niin olemme jatkossa tilanteessa, jossa  asunnot on arvotettu hutiloiden ja sidottu erikoisin perustein markkinavuokriin.

Alueen vuokrissa yritetään nyt alkaa maksattamaan asukkailla infraa, jota alueella ei ole. Voidaanko nyt hyväksyä Hekan uusi vuokrankorotusmalli ja voiko se olla oikeudenmukainen ja laillinen myös jatkossa kaikille Hekan asukkaille,  kun näin suuria ongelmia on jo pelkästään meidän alueen yksiköissä? Kehotan kaikkia Hekan asukkaita osallistumaan syksyllä järjestettäviin asukaskokouksiin ja vaatimaan tämän uuden vuokranmääritysmallin eli käytännössä talousarviomateriaalin käsittelyä. Kehotan asukkaita olemaan hyväksymättä tätä vuokranmääritysmallia sillä perusteella, että vuokranmääritysmallin takana olevia perusteita ei ole avattu tarpeeksi ja pisteytysten oikeellisuudesta ei voida olla varmoja.

Rakkaudella Mira-Veera Auer, joka on vuokralaisena Jakomäessä sisäilmaongelmaisessa Hekan asunnossa

8 http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259347-hekan-kohtuullisuus-on-kohtuutonta#comments Asuminen Heka Kaupungin vuokra-asunnot Vuokran korotus Vuokran määrä Sat, 11 Aug 2018 13:32:18 +0000 Mira-Veera Auer http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259347-hekan-kohtuullisuus-on-kohtuutonta
Hekan vuokrankorotukset estettävä http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257162-hekan-vuokrankorotukset-estettava
Hekan asunnot ovat Ara-vuokra-asuntoja ja niiden omistaja valitsee asukkaat ja määrittää vuokrat. Hekan ollessa 100 % Helsingin kaupungin omistuksessa on kaupungin päättäjillä mahdollisuus helpottaa ahtaalle ajettujen kaupunkilaistensa asumis-ja taloudellisia oloja. Kohtuuhintaisia asuntoja voidaan päättää rakentaa riittävästi ja huolellisesti. Varakas kaupunkimme Helsinki ei ole saanut hoidettua asumisen ongelmia ja pitää kaupungissa merkittävää määrää työssäkäyviä köyhiä. Haluja riittävän kohtuuhintaisen asuntokannan rakentamiseen ei ole löytynyt mutta kokoomuksen johdolla veroprosenttia on ollut varaa laskea ja samalla luopua 70 miljoonasta eurosta kunnallisvero tuottoja. Kuntaveron lasku ei tietenkään hyödyttänyt pienituloisia vaan suurituloisia.

Heka on nyt keksinyt ottaa käyttöön uuden tavan määritellä vuokriansa. Tämä uusi vuokranmääritysmalli on paikoitellen aivan kohtuuton ja hyvin keskeneräinen siitäkin huolimatta, että sen perusteella olisi tarkoitus määritellä tulevan vuoden vuokrat. Vuokranmäärityksen perusteet ovat vieläkin lausuttavana taloyhtiöillä ja kannattaakin olla yhteydessä omiin edustajiisi taloyhtiössä ja kaupungilla, jotta saamme vietyä viestin eteenpäin, ettei tämä uusi malli ole asukkaiden mieleen. Ei riitä, että stadissa asuminen on aivan naurettavan hintaista. Vielä päälle halutaan keinotekoisesti nostaa uusilla keksityillä perusteluilla vuokria. Tällä uudella vuokranmääritysmallilla voidaan nostaa joidenkin alueiden vuokria jopa 10%! Puhumattakaan siitä, että mallin tullessa käyttöön raamittaa se myös tulevina vuosina korotukset. Vaikka et olisi korotuspaineen alueella tänä vuonna olet kuitenkin joutunut vuokrankorotusautomaatin syliin.

Käytännössä kyse on siitä, että vuokria tasataan alueiden välillä ja Hekan vuokria verrataan alueen markkinavuokriin. Heka toimii lakisääteisesti omakustanneperiaatteella, jossa idea on, että vuokrat määrittyvät sen perusteella, millaisia remontteja ja muuta ylläpitoa tarvitaan. Tämä ei mielestäni mene yksiin nyt Hekan keksimän vuokrankorotusautomaatin kanssa. Perusteita korotuksille on mahdoton valvoa ja se millaiset pisteytykset ovat tuottamassa mitäkin statusta talolle ja alueelle arvoa on epämääräinen ja epäselkeä. Hekan käyttämät luvut ja tiedot vaikkapa korjaus-ja rakennusvuosista ovat olleet välillä virheellisiä ja on hyvin epäselvää miten markkinavuokriin vertaaminen ja niiden muodostaminen tapahtuu. Hekalla ei tunnu olevan kovin vankkaa käsitystä talojensa kunnosta ja arvosta tai varustelusta ja siksikin tuntuu ihan uskomattomalta, että tämän tyyppiset perustelut ovat kuitenkin keskeisesti nyt asetettu vuokrankorotussuunnitelmien perusteluksi.

Kysymys kuuluu toimiiko Heka vielä täysin lain puitteissa määrittäessään vuokrankorotuksen näillä uusilla perusteilla. Ara on tässä valvovana tahona enkä ihmettele lainkaan vaikka vielä näkisimme valituksia uuden vuokranmääritysmallin lainmukaisuudesta.

Hekan pitäisi ennemmin kantaa vastuunsa suurena kunnallisena vuokranantajana. Hekan pitäisi mielestäni kattavasti kartoittaa talojensa kuntoa ja korjata ne terveydelle turvallisiksi. Sisäilmaongelmaisessa talossa voi ihminen menettää terveytensä lopullisestikin. Helsingin tulisi kohdentaa tällaisiin asioihin voittorahojaan ja miettiä taloudenpitoaan inhimillisesti kestävämmin. Meidän taloyhtiössä Jakomäessä on juuri tehty kysely asukkaille sisäilmaongelmien kartoittamiseksi ja siihen vastattiin myös kiitettävästi asukkaiden taholta. Tämä prosessi on kesken mutta nyt jo tässä vaiheessa on täysin selvää, että ongelmia löytyy kyllä.

Helsingin kaupunki tavoittelee ohjelmissaan eriarvoisuuteen syrjäytymiseen puuttumista ja toteuttaa omalla bisneksellään juuri näiden kasvua. Vuokrankorotukset osuvat juuri kaikkein pienituloisimpiin Helsinkiläisiin ja he jotka saavat jo maksimimäärä asumistukea tai he jotka ovat syystä taikka toisesta velkaantuneita ajetaan elinkustannusten kohtuuttomilla korotuksilla osaksi uutta muodostuvaa leipäjonojen vakiintunutta yhteiskuntaa. Helsinki siis oletettavasti tuplaa leipäjononsa tällä bisnespolitiikallaan.

Tällainen politiikka on kyseenalaista myös työllisyyden näkökulmasta. Pääkaupunkiseudulla tarvitaan palveluita ja erityisesti naisvaltaisia aloja kuten kuntasektorin ja palvelualojen palveluja. Näiden alojen työntekijöiden palkkoja ei kuitenkaan olla oltu valmiita nostamaan riittävälle tasolle ja työntekijöiden on pärjättävä palkallaan ylihintaisessa Helsingissä. Onko tarkoitus ajaa pienituloiset pois Helsingistä? Työläisellä ei näytä olevan sellaista oikeutta, että hän saisi asua kohtuullisen matkan päässä työpaikastaan ja että työstä jäisi vielä vuokrankin jälkeen muihin välttämättömiin elinkustannuksiin rahaa.

Osallistuin alkuvuodesta ilta Hekan kanssa tilaisuuteen, jossa kysyin Hekan edustajilta, että eikö voitaisi ottaa sellaista painotusta yhtiön linjassa, ettei koroteta vuokria. ( tallenne: https://www.hekalaiset.fi/ilta-hekan-kanssa/) Perusteeksi tähän esitin, että viime vuokrankorotukset perusteltiin veronkorotuksilla, jotka sittemmin peruttiin mutta vuokrankorotuksia ei peruttu ja että uskoisin, ettei nyt tehtyä fuusiota ole tehty aivan turhaan vaan se on varmaan tähdännyt säästöihin?

Olisiko Heka valmis tarkistamaan vuokrankorotusmalliaan näiden epäselvyyksien ja eriarvoisuutta lisäävän kehityksen tähden?

Kirjoittaja on Jakomäkeläisen taloyhtiön puheenjohtaja, Heka-Jakomäki vuokralaistoimikunnan varapuheenjohtaja ja vuokralaisneuvottelukunnan jäsen. Jakomäkeläinen aktivisti ja tuleva äiti sisäilmaongelmaisessa asunnossa.

Julkaistu myös Kansan Uutiset blogissa ja miraveera.fi

9 http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257162-hekan-vuokrankorotukset-estettava#comments Kotimaa Asuminen Heka Helsinki Kaupungin vuokra-asunnot Sisäilmaongelmat Tue, 19 Jun 2018 16:08:55 +0000 Mira-Veera Auer http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257162-hekan-vuokrankorotukset-estettava
Sipilän hallitus ei välitä köyhistä http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252018-sipilan-hallitus-ei-valita-koyhista
Edustuksellinen demokratia on kriisissä ja siitä seurauksen kantavat pienituloiset ja köyhät. Valtaosin edustajiksi valikoituu hyväosaisia kansalaisia, joilla ei ole käsitystä pahoinvoinnista. Hyväosaisia hellivät päätökset syntyvät vaikeuksitta ja ei osata edes kuvitella millaisia ongelmia näistä liukuhihnalla tuotetuista päätöksistä ihmisille koituu. Osaa edustajista se ei edes kiinnosta.Työväenluokkaiset edustavat heille sellaista porukkaa, jonka on syytä pysyä kouluttamattomana, väsyneenä ja alistettuna yläluokan tarpeiden täyttämistä varten.

Aktiivimalli on vain yksi lukuisista esimerkeistä, miten ihmisen toimeentulo ja sosiaalinen asema määrittävät sen, onko ihminen vallan silmissä luotettava, vai epäluotettava. Köyhän pitää lähtökohtaisesti toimittaa, jopa kymmeniä todisteita viranomaiselle siitä, että hän on nuhteeton ja ei missään nimessä hae rahaa tarpeettomasti. Viranomainen lähtökohtaisesti olettaa jokaisen köyhän vedättävän. Varakkaat selviytyvät käytännössä kunniasanallaan. He saavat veroehdotuksen kotiinsa valmiiksi täyettynä verovähennyksineen. Viranomainen luottaa, ettei varakas kuseta. Eikä valtaosa hyvä tuloisistakaan vedätä valtiota, vaan toimii juuri niin kuin on suunniteltu. Hankkii lain sallimat helpotukset kuluihinsa ja parantaa toimeentuloansa.

Meidän pitää luoda yhteinen näkemys siitä, millainen on tulevaisuuden yhteiskunta. Tarvitsemme verojärjestelmän uudistuksen sillä verotus on oikein käytettynä yksi parhaista tulontasausmekanismeista. Verotusta voidaan uudistaa niin, että jokainen yksilö ja yritys maksaa veroja maksukykynsä mukaan. Yksilöverotuksessa kaikki tulot ovat saman progression piirissä ja kaikkein pienituloisimmat eivät maksa lainkaan veroja tuloistaan. Verotuksen pitää olla sekä sosiaalisesti, että ekologisesti kestävää.

Meidän pitää rakentaa kansalaisille riittävä perusturvaverkosto, joka ei nöyryytä vaan mahdollistaa turvallisen elämän rakentamisen. Perustulo pitää toteuttaa seuraavalla hallituskaudella ja sitä voidaan myös täydentää tarvittaessa lisätuilla. Alistuminen eliitin näkemykseen siitä, että työväenluokkainen on vaarallinen irrallaan pitää unohtaa. Työläisellä on oikeus vaatia vapaa-aikaa ja kansalaisella on oikeus vaatia paremmin järjestettyä yhteiskuntaa.

Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden taikka ammattiyhdistysliikkeen menneisyyden saavutusten puolustaminen ei ole riittävä selvitys ajassa, jossa nuorten tulokehitys on pysähtynyt jo parikymmentä vuotta sitten, opiskelijoiden toimeentuloa on heikennetty ja matalapalkkaisten työntekijöiden työsuhteet ovat sekä palkkauksen, että työsuhteen ehtojen puolesta täysin kestämättömiä.

Aktiivimalli on rikkaiden luomus. He uskovat oikeasti, että köyhä on huono ihminen, lähtökohtaisesti epäluotettava, jota pitää ohjata ja patistaa ja rangaista. Siksi meidän on pyrittävä ei ainoastaan aktiivimallin kumoamiseen, vaan holhoavan, alistavan ja ihmisiä epäkunnioittavan politiikan lopettamiseen tyystin.

Haluan työväenluokalle vapauden, turvallisen tulevaisuuden ja taloudellisen itsemääräämisoikeuden.

5 http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252018-sipilan-hallitus-ei-valita-koyhista#comments Aktiivimalli hallitus Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan Kansalaisaloite Politiikka Fri, 09 Mar 2018 13:35:10 +0000 Mira-Veera Auer http://mira-veeraauer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252018-sipilan-hallitus-ei-valita-koyhista